Terve kaikki innokkaat lukijamme. On hienoa että olette taas lähettäneet runsaasti kommentteja :) Viime viikko meni lomaillessa Shanghaissa. Pääosin vietimme aikaa kampuksen rauhallisessa ilmapiirissä, koska kiinalaisia lomanviettäjiä oli saapunut juhlistamaan kansallispäiväänsä tänne noin 6 miljoonaa. Porukkaa oli joka paikassa niin runsaasti, että kulkemaan ei päiväsaikaan mahtunut oikeen missään. Siten päätimme liikkua öisin ja saimmekin hyvän kuvan siitä minkälaista on Shanghain yöelämä. Tämähän on maailman kuumimpia menomestoja tällä hetkellä, ja useissa klubeissa soi musiikki maailman parhaimpien DJ:den siivittämänä. Mutta tässäkin asiassa korostuu se seikka, että osalla porukukasta on täällä todella paljon rahaa ja osa on sitten kerjuulla kadunkulmmissa. Sosiaaliturvaa ei ole ja siten perhe on se taho joka pitää huolta vanhuksista ja sairaista. Vain pienellä osalla on varaa kiertää klubeja ja ravintoloita. Rikkaita ovat yleensä länsimaalaiset, mutta myös täällä on paljon kiinalaisia joilla rahaa tuntuu riittävän. Juhla viikkoon kuuluivat myös lukuisat ilotulitukset ja sen nämä ukot osaavat parhaiten koko maailmassa. Tulitus kestää usein monia tunteja ja ruutia ei säästellä. Tässä muutama kuva näistä paukuista. Alamme kiertämään paikkoja enemmälti kunhan täältä kiinalais turistit ovat lähteneet. 1966975.jpg1966978.jpg1966988.jpg